Mopo.fi

Hae sopivaa ajoneuvoa

Käyttötarkoitus
Tyyppi
Käyttäjä

Cool Stuff / Salaiset kansiot / Päitsiraportti osa 1

Päitsiprojekti alkoi niinkuin moni muukin hullutus; Prätkänäyttelyssä lyötiin vetoja sekä päätettiin toteuttaa jo syksystä muhinut ajatus kuntoluokkaan sijoittuvasta mopoluokasta. Säännöiksi saatiin seuraavaa: Viritys vapaa, paitsi pidetään kuutiot 50 cc:ssä, sillä kukapa nyt vakiotehoisella mopolla Päitsiä viitsisi kiertää ja koska vuoden 1999 kilpailu ajettiin läpi "hieman" piristetyllä vehkeellä. Tänä vuonna tilanne oli toinen, sillä pelit olisivat kulkeneet pitkälle toista sataa, ellei niissä olisi ollut maastokokeiden vaatimaa tiuhempaa välitystä, jolloin nopeutta oli "vain" karvan verran päälle satasen siirtymätaipaleilla (Silloin, kun olosuhteiksi sattui alamäki, myötätuuli ja koti-ikävä)!

Yleisimpiä virityskeinoja moottorin osalta, näytti olevan ns. EURO-haittojen poisto, kaasuttimen vaihtaminen isompaan DELLORTOON sekä GIANNELLI-tehopakoputken asentaminen. Runkopuolella oli vaivaa nähty erilaisten välitysten testaamiseen, monien valinta tuotti jo edellämainitun siirtymänopeuden (n.105-110 km/tunnissa), huomioitavaa on, että välityksen pitää olla myös maastokokeille sopiva. Ohjaustankoihin oli laitettu mitä moninasimpia "oksasuojia", jotka toimivat myös ajoviimaa vastaan. Jäähdyttimen pinta-alasta kannattaa talvella osa peitää, jotta moottori kävisi valmistajan toivomassa lämpötilassa, näin oli moni myös tehnytkin. Vielä kello ohjaustankoon, jotta kilpailija pysyisi annetussa aikataulussa niin suurimmat muutokset olisi tehty. Tosin hyvät enduronastarenkaat ovat aivan ehdottomasti oltava PÄITSI-mopossa. Näillä eväillä olisi toivoa, että muutama urhea voisi maalin tavoittaa.

Koska virityksen jälkeen pelit eivät enää olisi mopoja niin sovittiin että käytetään ns. siirtokilpeä kuten varsinaiset enduroprätkätkin, ettei tulisi sanomisia virkavallan kanssa. On muuten tosikäteviä nämä nykyiset siirtokilvet kun ovat kertakäyttöisiä tarramallisia, eli kisan jälkeen tunnus roskiin-helppoa eikö vain.

Niinhän siinä kävi kuten usein näissä "Kyl MÄ lähen jos muutkin-jutuissa" kellä oli mikäkin veruke jäädä pois. Porukka karsiutui mutta ilahduttavasti 10 mopoa lähtöpaikalle ilmoittautui joten "Mopoluokasta" voitiin puhua. Suurin osa oli entisiä aktiivikilpailijoita joilla aina kun kilpailunumerot on kiinni on hirmuhoppu olla paras (epäilevät että näillä yksilöillä on katkaisin päälaella eli kun kiskaisee kypärän päähän häipyy pelon tunne ja ainakin puolet muustakin ajattelutoiminnasta, tiedä häntä ). No mikäs siinä, olisihan yleisöllä nähtävää, kuten olikin. Loput ”kilpailijat” olivat alalla työskenteleviä tai muuten vain mopoilusta kiinnostunutta kansanosaa, periaatteella ”Päitsin ympäri”. Eipä tainnut olla yhtään yksitystä mopoilua harrastavaa henkilöä tänävuonna, joten herätkääpä nuoret mopoilun toivot, on meinaan sen verran huikea kokemus, että satsaus kyllä kannattaa.

Ja sitten toimeen; äijät mopoineen lähtölavalle jo vihdoin oli ilmeet (etenkin ensikertalaisilla) hieman totisempia. Isonveden takana on vanha sanonta "When flagg dropps, bullshitt stopps". Vapaastikäännettynä: ”Kun lähtölippu heilahtaa, paskapuheet loppuu". Alkoi 950 km:n viikonloppureissu Päijänteenympäri, jolla Bullshitt-miehet eroteltaisiin tosiukoista. Nyt lunastettaisiin uhoamiset tositestissä. Perjantai-iltana ajettiin Malmilta Järvenpäähän, matkalla oli muutama MAASTOKOE, kuin esimauksi tulevasta. Yksi ennakkosuosikeista kärsi jo tällä aloitusosuudella takaiskun, sillä Esa Ventolla oli jonkinsortin sytytysongelmia. Ne selvitettyään kaveri huomasi jääneensä kärjestä lähes 10 minuuttia. Tästä alkoikin koko viikonlopun kestänyt takaa-ajotrilleri jota oli hieno seurata. Useat koko kuntoluokankin nopeimmat maastokoe-ajat olivat tulosta rajusta puristamisesta (mukana oli sentään jopa 650 cc nelitahtipyöriä, ettei muka mopolla ehdi?) Kaikki mopoluokan kuskit selvittivät reitin Järvenpäähän asti hienosti, Crossi- ja endurokokemusta omaavat tietenkin kärkipäässä, paitsi Mr.Vento, joka hommasi itselleen hieman takaa-ajourakkaa viikonlopuksi.

Trilleri jatkuu...