Mopo.fi

Hae sopivaa ajoneuvoa

Käyttötarkoitus
Tyyppi
Käyttäjä

Cool Stuff / Salaiset kansiot / Bomber Monkeyn musta lauantai

Pe 6.9.02

Illan hämärissä pakkasimme autoa seuraavan päivän koitosta varten. Tavaraa otettiin mukaan hieman summamutikassa. Tyyliin; tuotakin voisi tarvita. (ja niinhän siinä kävi,että ei juuri mitään niistä tarvittu) Testejäkin oli ajettu huimat yksi tankillinen Vammalan kisan jälkeen. Muutoksia olimme tehneet ajokkiin (Honda Z50J Evoluzione) huomattavasti viimekilpailuista. Jousitus oli kokonaan uusittu ja moottoripuolellakin olimme astuneet pari askelta eteenpäin. Tietona oli jo lähtiessä, että voimavarat eivät vielä riittäisi aivan kirkkaimpaan kärkeen, olemme nostaneet viritystasoa maltillisesti; nelarikoneen hajotessa kun tahtoo mennä muutakin kuin mäntä… (Britteinmaalla muuten nelarikoneet saavat 10cc tilavuustasoituksen vastaavissa kahinoissa, tätä emme kuitenkaan toivo Suomeen ) Yksi asia ennen lähtöä painoi T.S:n takaraivoa: vaihteiden vaihdossa tuntui takertelua ja uusi vahvistettu kytkin piti erikoista ääntä. No, luottavaisin mielin ajokki kyytiin ja ei aikaa/osia olisi ollut kuitenkaan.

La 7.9.02

Herätys ennen sian pierua. Suunta kohti Kaanaata, matkalla toinen puoli joukkuetta yhtyi karavaaniin. Päivän paras aika taisi tulla EK:lla Orivesi-Kaanaa. Lainassa ollut Hiace yllätti voimavaroillaan :-) Ilmoittautumis- ja katsastushässäkät kunnialla läpi. Varikolta katseltiin rataa ja todettiin, että suurennetaan eturatasta. Tämä muutos osuikin suoraan nappiin.

Vapaat harjoitukset

Vapaissa harjoituksissa joka ukkeli ajoi muutaman kierroksen. Monkeyn perä tuntui rauhattomalta. Uudet iskarit eivät toimineet odotetusti. Kengurutautia parannettiin lisäämällä paineita (toi myös näyttävyyttä ajoon liukkaalla soralla). Vaihteet alkoivat takerrella entistä pahemmin, kakkosta ei tahtonut saada pesään oikein millään (ykkösestä puhumattakaan). Pahimmat uhkakuvat alkoivat muuttua todeksi.

Startti

R.K. perinteen mukaan aloittajaksi. Alkuhässäkän jälkeen tasaista ajoa pikkupyöräisten puolenvälin paremmalla puolella. n.30min kohdalla tulee varoittamatta varikolle. T.S. laittaa pottaa päähän vauhdilla ja kuuntelee R.K:n komenntteja.
R.K: Vedin turvat.
T.S: Missä, hajosiko mitään?
R.K. Takamutka, tanko vähän kierossa
T.S: Jaa, onko muuta?
R.K. Ei toimi kuin kolmonen ja nelonen
T.S: (#*#*#!!!)

2.Vuoro

T.S. matkaan ja armoton kierrosjahti päälle. Etujarrukahva oli taittunut suoraksi ja ennestäänkin surkea etujarru piti vielä vähemmän. Ajorytmitystä joutui muuttamaaan puutuvien vaihteiden takia. Hidasteshikaaneista kiihdyttäessä tuli takkiin rajusti; vaikka vääntöä onkin nelarissa mutta ei nyt sentään kolmosella lähdettäessä. Ajovuoro venähti pitkäksi; melkein kuivalla tankilla varikolle. Vaihteensiirtäjä jumitti loppuvuorolla jo niin pahasti, että T.S. vaihtoi neloselle käsipelissä.

3.Vuoro

Tankki täyteen ja T.S. selittää J.K:lle kauhealla touhulla vaihtamiseen liittyviä niksejä. Kierrosajat paranee J.K:n ajovuorolla, rata puhdistuu ja tiimin keveimmällä kuljettajallakin lienee osuutta asiaan. Tiukkaa kisailua jonkin sporttiluokan Tunturin kanssa. Jollain ihmeellä J.K. saa muutaman kerran pelattua kakkosta pesään shikaaneissa. Hieno homma. Mutta: Honda alkaa potkia nelosta pois mutkissa. Todella korvia raastavia karjahduksia kun moottori kiljaisee tahdit sekaisin. Jotkut edellä ajavat kääntyivät katsomaan mikä sielä takana möykkää… Ihme kun ei hajonnut. Mankille mieluisia karjahduspaikkoja olivat maalisuoran lähtö ja takamutka. Lieneekö halu kasvaa Gorillaksi?

4.Vuoro

Ketjuihin rasvaa P.K. baanalle. P.K. saa loistavasti rytmistä kiinni ja ajaa hyvää kierrosaikaa. Vaikka pituutta on melkein kaksi metriä, otetaan hartiavoimalla ja nätillä ajolla aikaa takaisin. Tiukaa kisailua yhden pv:n kanssa. Monkey taas kiukuttelee entiseen malliin, mutta kuskilta tasainen ja tylikäs suoritus ilman kummempia happitilanteita. Rata alkaa olemaan parhaimmillaan, ajolinjat puhtaina kuulalaakerikivestä.

5.Vuoro

Tankkaus ja kettingin kiristys. R.K. lähtee kyynäpään vereslihan nipistelyn kirvoittamana jahtaamaan kierroksia. Nyt tosi kyseeseen! Ajossa ei paina ensimmäisen vuoron aijaijai!! ollenkaan. Omien laskujen mukaan sijoitus alkaa parantua. Varikolla puristellaan kulkusia kun vaihde pomppaa kerta toisensa jälkeen pois päältä. Alkaa jo tuntumaan, että kyllä se taitaa loppuun kestää vaikka pahalta kuullostaakin. Kunnes n.4h30min: R.K. rullaa tuomaritornin kohdalta radan sivuun. Mitä helkk…. Potta pois ja rauhallista mopon talutusta kohti varikkoa. Järjestäjätkin käyvät katselemassa mikä peliin tuli. Hiljaisuus vallitsee varikolla. J.K. hölkkää vastaa katsomaan mitä on käynyt. Perille päästyään kiire loppuu häneltäkin. Syy ja seuraus: Kytkinasetelma sananmukaisesti räjähtää ja aiheuttaa 3kpl uusia öljynvaihtoaukkoja oikeaan lohkoon. Öljyt pitkin mäkiä ja alakerrasta saa näppärän helistimen esim. venäläispainija Karelinin lapsille. Irtonaista osaa tuntuu olevan lootassa tangentin suuntaan lähteneiden kytkimen osien lisäksi. Tämän inhimillisen tragedian kohdanneessa joukkueessa alkaa jo suupielet kääntymään väkinäiseen hymyyn: ei muuten kollivuosina mopo särkynyt ikinä noin näyttävästi… Kamat kasaan ja nokka kohti kotia. Tunnelman voi varmasti kuvitella lajiin perehtymätönkin. Edes Kyllösen&JJ:n alitajuntaan syöpyneet hoennat "tämä kuuluu moottoriurheiluun" ei oikein tavoittanut synkässä mielentilassa. Konetta ei tämän jutun kirjoitusvaiheessa ole otettu auki, oireet kyllä viittaavat jyrkempienkin sanamuotojen käytön oikeutukseen. Saas nähdä.

Summasummarum

Kaanaan kilpailu oli erittäin hyvä testipaikka nuorelle joukkueellemme. Vaikka emme ruutulipulle päässeetkään, tekemämme kehitystyö on ollut oikeaan suuntaan. Kaikki tekemämme tekniset muutokset toimivat hyvin, nyt vain sattui huonoa tuuria vaihteiston&kytkimen kanssa. Kausi on ollut meille mielenkiintoinen, nelarin kanssa on ollut haastavaa kilpailla. Toivommekin löytävämme lisää puhtia jotta pääsemme kisaamaan samalle viivalle PV:den kanssa. Mutta; ensi vuonna uudella innolla kahinoihin mukaan. Toivottavasti saadaan enemmän kisoja aikaiseksi ensi kaudelle.

Tsemppiä kaikille toivottaa:
Team Bomber Monkey